Hypätään yhdessä

Minä olen sinussa ja sinä olet minussa. Kuljemme täällä ajassa samaa kauneutta kohti. Kipuilemme ja riudumme.
Koitamme päästä irti ja päästä perille.
Pyrimme johonkin minkä olemassa olosta emme ole ihan varma. Sisällämme on tieto jostain suuremmasta kauneudesta ja pyhyydestä. Jostain sellaisesta mihin sanat eivät riitä. 

Tieto siitä polttaa sisällämme, ja saa meidät ajamaan itsemme hulluuden partaalle, kun etsimme sitä jotain.
Pelastusta ja armahdusta, jotain suurta tarkoitusta.
Jotain mikä antaisi vastauksen olemassaolollemme.
Ottaisi syliin ja näyttäisi tarkoituksen.
Paijaisi ja lupaisi pitää huolta, helliä ja suojella.

Se liekki sisällämme on elämänvoima, ikuisuuden mysteeri, rakkaus minkä voimaa ei voi sanoin määritellä.
Se pelottaa. Saa haukkomaan ilmaa ja pidättämään hengitystä. 

Tuntuu pelottavalle antautua tuolle sisäiselle voimalle, ja antaa sen ilmentää itseään tässä elämässä. Minussa.

Miten minä voisin muka olla jotain suurta, koska olen vain pieni ja tavallinen ihminen.
Pelokas pieni lintu.
Turvaton lapsi.
Menen mieluummin piiloon kuin antaudun maailman sykkeelle.

Ajatus siitä, että voin saada kaiken, tai olla täydellisen onnellinen, on melkein mahdoton. Mieli ei anna uskoa siihen.
Pitää pidätellä, piilotella ja vähätellä.
Surkutella ja uhriutua.
Vaikka tekisi mieli huutaa. 

Antaa sisäisen voiman räiskyä räkänä poskille, ja päästä ulos voimakkaana liikkeenä, tanssina tai päättömänä
Tekisi mieli irrotella ja päästä irti.
Antaa kaiken olla juuri niin kuin se on.
Koska minun pinnistelyni ei johda mihinkään. Maailma jatkaa eloaan, ja liike pysyy.

riehumisena.

Joten tässä.
Ota minua kädestä ja hypätään yhdessä. Huudetaan ja annetaan elämälle mahdollisuus. Otetaan vastaan se kaikki hyvä ja hieno, mikä on ihan tuossa meidän edessä.
Odottaa siinä, että tajuaisimme tarttua. Rikkoisimme yhdessä lasin, ja kävisimme käsiksi. Koska mitä vittua tässä enää odotellaan. Maailma on tässä.
Ja elämä on meissä.
Rakas ystäväni.