Hävyksissä

Olen päästänyt itseni taas hävyksiin
Piiloon verhon taa
Painanut pausen pohjaan

Kaikki on tuntunut tahmealta
Hankalalta 

Ego on huutanut etten osaa enkä pysty
En riitä enkä kelpaa

Olen ollut piilossa itseltäni ja kaikilta muilta
Lamautuneena siitä epätoivosta,
että eikö tämä koskaan helpota
Eikö koskaan tule autuus ja lakaise voimallaan kaikkea pimeää pois

Enkö tule valmiiksi
Enkö pääse perille

Katkerana olen luetellut elämälle tekemiäni töitä
Itkettyjä itkuja
Puhuttuja sanoja ja huudettuja huutoja
Kaikkia suuria oivalluksia, pudotettuja taakkoja ja avattuja ovia
Pimeyteen tehtyjä valopolkuja

Olen räpiköinyt
Elämän suuren ihmeen äärellä
Huutanut lasiseinän takana
Koittanut kurottaa ja tarttua tuohon ihmeeseen

Mutta en pysty
En yletä
En kykene
Olen vajavainen
Epätäydellinen

Hukassa

Ja sadanseitsemänkymmenenkahdeksannen kerran
Minun on taas löydettävä itseni
Paijattava ja silitettävä
Nähtävä kauneus
Kuultava elämän rytmi ja sen naurettava keveys

Ei tarvi löytää perille
Tai kulkea polkuja
Ei tarvi ratkaista mysteerejä
Tietää ja ymmärtää
Saada sulkia hattuun

Ja sehän se kaikkein vaikeinta onkin
Antautua kaikelle
Avata itsensä elämälle
Tähän hetkeen ja tyhjyyteen
Olla vaan ilman puskemista ja pyrkimistä
Luottaa siihen, että elämä kantaa

Ja että kaikki on hyvin

Ei ole hätää