Olen hiljaa ja katson.
Ulkona olevaa kauneutta ja sisälläni olevaa tyhjyyttä.
Päässä humisee ja kurkkua kuristaa.
Suru virtaa kyyneleinä kasvoille. Tippuu leuasta rinnuksille.
Kunpa näkisin kauneuden myös sisälläni. Mutta olen kadoksissa. Menneessä. Haavoissa.
Keho ei päästä irti.
Sattuu.
Kunnes sydämessä tuntuu pienen pieni väläys. Pienenpieni siemen. Missä rakkaus asuu.
Syke lyö läpi kehon. Antaa rytmin. Voiman. Ja tahdon.
Minä olen.
Se riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti